UUTISIA |
|
|
2012:
Arctic-ralli osoitti
vaativuutensa
KWE-Team ei päässyt helpolla
rankassa kaksipäiväisessä
Rovaniemen Arctic Lapland
Rallissa. Tekniikka joutui
kovassa pakkasessa tiukoille.
Viime keväänä viimeksi kisannut
Karri Marttila aloitti kisan
Mitsubishillään varovasti.
Ensimmäisenä päivänä pätkillä
leijunut sankka lumipöly
vaikeutti ajamista eikä Karri
ottanut turhia riskejä. Toisen
kilpailupäivän ensimmäisen
erikoiskokeen jälkeen Karri ja
kartanlukija Janne Runtti olivat
nelivetoluokan sijalla 21.
Seuraavalla Siikakämän
erikoiskokeella heidän matkansa
kuitenkin keskeytyi
voimansiirto-ongelmiin.
KWE-Teamin huoltamat
Mitsubishi-kuskit Jouko Tiri ja
Reijo Muhonen joutuivat kokemaan
saman kohtalon.
Jari Kihlman taisteli
Subarullaan nelivetoluokassa
maaliin saakka ja hätyytteli
erikoiskoeajoissa parhaimmillaan
hienosti kymmenen nopeimman
kärkeä. Jarin vaivana
viikonloppuna oli ajoittain
reistaileva bensapumppu, joka
vei parhaan luottamuksen ajosta
ja välillä hidasti menoa. Hän
sijoittui lopulta
kolmanneksitoista. KWE-Team
huoltaa Kihlmanin tiimin Subarua
tämän kauden SM-sarjassa.
Historic-luokassa Porschella
ajanut Jorma Karhapää luotti
myös KWE-Tiimin huoltoon. Hän
selvitti rankan reitin mainiosti
läpi ja otti luokkavoiton.
KWE-tiimin osalta kisat jatkuvat
18.2. Oulun Pohjola-rallissa.
Karri Marttila kokeilee silloin
tiimin hienon Ford Cortina
historic-luokan auton
menohaluja. Rallin SM-sarja
jatkuu 24.-25.2. Mikkelissä,
jossa KWE-Team huoltaa jälleen
Jari Kihlmanin Subarua. |
|
|
2012:
KWE-team urakoi Arctic-rallissa
KWE-Teamin ammattitaitoon
vaativassa kaksipäiväisessä
Rovaniemen Arctic Lapland
SM-rallissa luottaa viisi
autokuntaa. Mitsubishiä
ohjastavan Karri Marttilan
lisäksi kokenut
oululaiskuljettaja Jouko Tiri
ajaa tiimin toista Mitsubishiä.
KWE-Teamin huollettavana ovat
myös Subarua ohjastavan Jari
Kihlmanin,
Mitsubishi-kuljettajan Reijo
Muhosen sekä Historic-luokassa
Porschea ohjastavan Jorma
Karhapään kalustoja.
Arctic Lapland Rally starttaa
perjantaina 27.1. jolloin
ajetaan viisi erikoiskoetta.
Lauantaina ohjelmassa on vielä
toiset viisi vaativaa pätkää.
Arctic Lapland Rallyyn on
ilmoittautunut 126
kilpailijaparia. Joukosta löytyy
suomalaisten lisäksi
kilpailijoita Venäjältä,
Virosta, Ukrainasta, Tshekistä,
Italiasta ja Itävallasta.
www.arcticrally.fi |
|
|
2011:
Turbo-ongelmia Latviassa
KWE-teamin Latvian reissu
14.-15.5. sujui mukavasti aina
viimeiselle erikoiskokeelle
saakka. Kaksipäiväisessä, 10
erikoiskokeen Talsi-rallissa oli
mukana kovatasoinen
osallistujajoukko. Lähes 90
osallistujan joukossa oli peräti
seitsemän eri maan
rallimestareita.
Ensimmäisen päivän päätteeksi,
neljän erikoiskokeen jälkeen
Karri Marttila ja kartanlukija
Ari Haipus olivat yleiskilpailun
35. sijalla. Myös toisena
päivänä kisa sujui mukavasti
ilman ongelmia kunnes
viimeisellä erikoiskokeella
ahtoletku pamahti irti. Vauhti
hidastui selvästi ja
kuljettajapari tipahti 28.
sijalta 40:ksi. |
|
|
2011:
Tallinna-rallista hyvä sijoitus
Tallinna-ralli sujui KWE-teamin
osalta mukavasti. Tuloksena oli
luokkavoitto finr/a8-luokassa ja
yleiskilpailun 20. sija. Noin
vuoden pituinen ajo- ja
nuotitustauko edellisestä
kesärallista ja nuottikisasta
oli tehnyt tehtävänsä.
Kuljettajaparilla Karri
Marttilalla ja Ari Haipuksella
oli hankaluuksia saada nuottia
toimimaan kunnolla. Auto ja
huolto pelasivat hienosti.
Aivan ongelmitta ei kisa
kuitenkaan sujunut. Tiimille
tuli kiireellisiä huoltopuuhia
ennen seuraavan viikonlopun
Talsi-rallia. Tallinna-rallin
viimeiselle erikoiskokeelle
täytyi startata
kakkos-vaihteella kun
ykkösvaihteesta kuului
ylimääräisiä ääniä. Puolessa
välissä viikkoa vaihteisto on jo
vaihdettu ja auto on muutenkin
kunnossa. Näin tiimi pääsee
viikonloppuna starttaamaan
Talsi-ralliin
ennakkosuunnitelmien mukaan.
Nuotitus alkaa perjantaina ja
erikoiskokeet ajetaan lauantaina
ja sunnuntaina. |
|
|
2011:
Kesäkausi käyntiin Latviasta ja
Virosta
KWE Team avaa kesäkauden tänäkin
vuonna eteläisissä naapurimaissa
Latviassa ja Virossa.
Tallinna-ralli järjestetään
6.-7.5.
Eestin mestaruussarjan
osakilpailussa ajetaan 9
erikoiskoetta ja 95
ek-kilometriä. Latvian
Talsi-ralli ajetaan puolestaan 14.-15.5.
Kymmenen erikoiskokeen ralli
kuuluu Latvian mestaruussarjaan.
Ohjelmassa on 116 ek-kilometriä.
Kisan viimeisellä
erikoiskokeella on mittaa peräti
34 kilometriä.
Karri Marttilan kartanlukijaksi
Viro-Latvia-"kiertueelle" lähtee
viime vuoden tapaan
Ari Haipus. Tiimi ajoi samat
kisat myös viime keväänä.
Talsi-ralli |
Tallinna ralli |
|
|
2011:
Kakkostila Pohjola-rallista
Muutaman vuoden tauon jälkeen
Oulunseudun legendaarinen
Pohjola-ralli palasi
rallikalenteriin, tällä kertaa
viiden erikoiskokeen mittaisena.
Helmikuun 26. päivänä ajettu
kisa oli samalla Suomen
juniorimestaruussarjan ja
naisten SM-sarjan osakilpailu.
KWE-teamin Karri Marttila ja
kartturi Janne Runtti
osallistuivat Pohjola-rallin
yleisen luokan kisaan tiimin
Mitsubishin ohjaimissa. Lähes
vuoden mittaisen ajotauon
jälkeen Karri aloitti kisan
varovasti. Ilman suurempia
riskejä hän teki tasaisen
varmaan työtä koko kisan ajan.
Kun vielä muutama kilpakumppani
sortui virheisiin, ottivat Karri
ja Janne hienon kakkostilan
yleisen sarjan kisasta. Nopein
oli tällä kertaa ralliin
SM-sarjassakin ajava Tornion
Tapio Vuokila. |
|
|
2011: Talven kisan
starttasivat
Oululainen kokenut
rallikuljettaja Jouko Tiri
osallistui tammi-helmikuun
vaihteessa ajettuun rallin
SM-sarjan avaukseen Arctic
Lapland Ralliin. Alla oli KWE
Teamin Mitsubishi Lancer Evo8
kilpa-auto. Tirin ja
kartanlukijan Ari Haipuksen kisa
sujui mallikkaasti ja pitkästä
ajotauosta huolimatta Tiri oli
kansallisen Suomi Cup-luokan
toinen. KWE Temin huoltoporukka
vastasi huollosta ja kaikista
muistakin kisaan liittyvistä
järjestelyistä. Myöskin KWE
Teamin huoltama kuusamolainen
Jari Kihlman otti BMW M3:lla
voiton Suomi Cup:in F-ryhmässä.
Talven jääratasarjassa Jorma
Karhapää ohjastaa KWE Teamin
ylläpitämää Subaru Imprezaa.
Autoon on viime
rallicross-kauden jälkeen tehty
täydellinen huolto ja rakennettu
uusi moottori
kuivasumppu-tekniikalla. |
|
|
2010: Latvian
Talsi-rallissa sijalle 22.
KWE Teamin Karri Marttilan kisa
Tallinna-rallissa päättyi
keskeytykseen viidennen
erikoiskokeen jälkeen
tekniikkaongelmien seurauksena.
Laturin hihnan ohjainrullan
rikkoontuminen aiheutti hihnan
katkeamisen.
Talsi-rallissa sen sijaan kisa
sujui ilman suurempia ongelmia.
Karri Marttila ja kartanlukija
Ari Haipus sijoittuivat
yleiskilpailussa sijalle 22 ja
olivat tyytyväisiä reissuun. |
|
|
2010: Latvian
Talsi-ralliin ja
Tallinna-ralliin
KWE Team kilpailee keväällä 2010
kaksi rallia ulkomailla. Latvian
Talsi-ralli ajetaan 15.-16.5.
Yhdeksän erikoiskokeen
Talsi-ralli kuuluu Latvian
mestaruussarjaan. Ohjelmassa on
100 ek-kilometriä ja pisin pätkä
on peräti 38,5 kilometriä.
Tallinna-ralli ajetaan
puolestaan viikon päästä
Talsi-rallista eli 21.-22.5.
Eestin mestaruussarjan
osakilpailussa ajetaan 10
erikoiskoetta ja 103
ek-kilometriä.
Karri Marttilan kartanlukijaksi
Latvia-Viro "kiertueelle" lähtee
Ari Haipus. Tiimi ajaa
ensimmäistä kertaa Latviassa ja
Virossa. Menestymispaineita ole
oteta, tavoitteina on
maaliinpääsy.
|
|
|
2010: Rallicross Div1
-Subaru valmis
KWE Teamin talven aikana
rakentama Divisioona 1-luokan
rallicross Subaru on valmiina
kesän koitoksiin. Yli 500
hevosvoimainen Subaru tehtiin
Jorma Karhapäälle rallicrossin
SM-sarjaan 2010.
Subarun tekniset tiedot |
Kuvagalleria autosta |
|
|
2010: Hankittu
harvinaista Historic-kalustoa
KWE Team hankki lopputalvesta
Kuusamosta Arctic Cross Racing
tiimiltä harvinaisen
Historic-luokan kilpa-auton Ford
Lotus Cortinan.
|
|
|
2010: Talvikaudelta
saldona keskeytys
ja kymmenes tila
KWE-Team osallistui
talvikaudella 2010 kahteen
ralliin. Tammikuisessa Rallin
SM-sarjan avanneessa Arctic
Lapland rallissa matka päättyi
harmittavasti jo alkumatkasta.
Karri Marttila ja kartanlukijan
Janne Runtti joutuivat
keskeyttämään jo ensimmäisen
kilpailupäivän toiselle
erikoiskokeelle Mitsubishin
tekniikkaongelmien vuoksi.
Samoissa maisemissa kisattiin
myös 20.3. Rovaniemen
Urheiluautoilijoiden
järjestämässä Suopunki-rallissa.
Marttila ja Runtti ajoivat
tasaisen varmasti ja
sijoittuivat lopulta kolmen
erikoiskokeen rallissa
yleiskilpailun 10. sijalle.
Omassa luokassaan he olivat
kahdeksansia. |
|
|
2010: KWE-Team mukana
Arctic Lapland Rallissa
KWE-Teamin Karri Marttila
osallituu tammikuun viimeisenä
viikonloppuna ajettavaan rallin
SM-sarjan 2010
avausosakilpailuun. A-ryhmän
Mitsubishillä ajavat Marttila ja
kartanlukija Janne Runtti
kilpailevat A3-luokassa. Tämän
vuotisessa Artic Lapland
Rallissa ajetaan 12
erikoiskoetta ja 214
EK-kilometriä. |
|
|
2009:
Sijalle 12. Suopunki-rallissa
KWE-Team teki lopputalvesta
kilpa-autokauppoja ja tiimin
Subaru Impreza löysi uuden kodin
kuusamolaiselta Arctic Cross
Racingilta. Samasta paikasta
tuli tilalle hyvistä palikoista
rakennettu A-ryhmän/FIN-R-luokan
Mitsubishi Evo 8. Karri Marttila
totutteli uuteen kilpa-autoon
säätämällä sitä mieleisekseen
talven viimeisessä rallikisassa,
Rovaniemen Suopunki-rallissa.
Karri ja kartanlukija Janne
Runtti sijoittuivat
yleiskilpailun sijalle 12. |
|
|
2009: Nelostila Oulujärven
rallissa
Muhoslainen Karri Marttila oli
hyvässä vauhdissa viime lauantaina
järjestetyssä Oulujärven rallissa.
Nelivetoista tehokasta Subaru Imprezaa
ohjastava rallikuljettaja ajoi Kajaanin
maisemissa tasaisesti ollen jokaisella
kolmella erikoiskokeella neljänneksi
nopein. Myös lopputuloksissa Marttila ja
kartanlukija Janne Runtti sijoittuivat
neljänneksi. Oulujärven rallissa oli
tänä vuonna mukana toistasataa
kuljettajaa, joista nopein oli Raahen
Pekka Keski-Korsu. |
|
|
2008: MM-ralli päättyi ulosajoon
Karri Marttilan kilpailu Jyväskylän
seudulla ajetussa Suomen MM-rallissa
päättyi pettymykseen. Muhoslaisen
ohjastama nelivetoinen Subaru Impreza
kilpa-auto lipsahti
perjantai-iltapäivästä ulos tieltä.
Viidettä kertaa Suomen MM-rallissa
kilpaillut Karri Marttila aloitti
vaativan urakan rauhallisella
taktiikalla. Tiet olivat välillä
erittäin huonossa kunnossa. Vaikka
menohaluja kuljettajalla riittikin,
yritti hän välttää rengasrikkoja ja
muita vaurioita. – Olosuhteet olivat
hankalat. Toisaalta lujaakin pitäisi
mennä, mutta autoakaan ei kannattaisi
särkeä. Jo ensimmäisillä pätkillä tiet
olivat sen verran heikossa kunnossa,
että tultiin melko varovaisesti. Tämähän
tietenkin kuuluu Jyväskylän rallin
luonteeseen, täytyy olla tarkkana,
Marttila valaisi. Perjantaiaamupäivästä
hän ajoi kartanlukijansa Ari Haipuksen
kanssa tasaisia aikoja ilman suurempia
ongelmia. Kokonaistilanteessa hän hamusi
paikkaa ison N-ryhmän kahdenkymmenen
parhaan joukosta.
Seitsemännellä erikoiskokeella Marttila
ja Haipus kokivat kovia. Heidän
kilpa-autonsa lähti heittelehtimään
huonokuntoisesta tien sisäkurvista ja
törmäsi tien toiselle puolelle
maavalliin pyörähtäen nurin.
Äkkipysähdys oli niin raju, että
kilpa-auto vaurioitui ajokelvottomaksi
ja kuljettajapari joutui käymään
lääkärintarkastuksessa. Asianmukaisten
turvavarusteiden ansiosta mitään vakavaa
ei kuljettajille sattunut. Kilpakaluston
korjaamiseen sen sijaan tarvitaan
erittäin paljon työtä. |
|